Yleiset vuokraehdot
OTTERS.FI - YLEISET VUOKRAUSEHDOT 1.6.2026
1. EHTOJEN SOVELTAMISALA
Näitä yleisiä vuokrausehtoja sovelletaan kaikkiin Otters.fi-sivustolta vuokrattaviin esineisiin, tavaroihin ja kulkuneuvoihin (jäljemmpään kaikista käytetään termiä “esine”).
Mikäli jonkin vuokrattavan esineen osalta on laadittu esinekohtaiset vuokrausehdot, sovelletaan ensisijaisesti esinekohtaisia vuokrausehtoja ja toissijaisesti yleisiä vuokrausehtoja. Mikäli esinekohtaiset ja yleiset vuokrausehdot ovat keskenään ristiriidassa, sovelletaan tällöin esinekohtaisia vuokrausehtoja. Esinekohtaisissa ehdoissa voidaan muun muassa asettaa korkeampi ikäraja, tiukemmat peruutusehdot tai korkeampi myöhästymismaksu kuin näissä yleisissä ehdoissa on määrätty.
2. VUOKRAAJA
Vuokraajan on oltava vähintään 18-vuotias. Tietyille esineille, erityisesti vesikulkuneuvoille ja moottoriajoneuvoille, esinekohtaisissa ehdoissa voidaan edellyttää korkeampaa ikärajaa. Vuokraajan tulee todistaa henkilöllisyytensä ennen vuokrattavan esineen luovuttamista. Mikäli vuokrattavan esineen käyttö edellyttää pätevyyttä tai todistusta, on vuokraajan ja mahdollisten muiden esineen käyttäjien esitettävä tällainen todistus vuokraamolle ennen vuokrattavan esineen luovuttamista.
Vuokrausta koskevaan sähköiseen lomakkeeseen merkitään vuokraajan henkilötiedot sekä yhteystiedot.
3. VAHINGONKORVAUSVASTUU
Vuokraaja on velvollinen noudattamaan koko vuokrausajan lainsäädäntöä, viranomaisohjeita, näitä sopimusehtoja ja yleistä huolellisuusvelvoitetta.
Vuokraaja vastaa kaikista vuokrausaikana vuokratulle esineelle ja mahdollisille vuokratun esineen mukana tuleville oheisvarusteille aiheuttamistaan vahingoista täysimääräisesti todellisen vahingon mukaan. Esinekohtaisissa ehdoissa voidaan rajoittaa vuokraajan korvausvastuuta vuokraamon omaisuuden osalta omavastuurajalla; tällainen raja ei koskaan koske kolmansille osapuolille, muille käyttäjille tai matkustajille aiheutuneita vahinkoja, joista vuokraaja vastaa aina täysimääräisesti.
Tehdessään vuokrausta koskevan varauksen vuokraaja hyväksyy nämä sopimusehdot liitteineen.
Vuokraamo ei vastaa miltään osin vuokra-aikana vuokraajalle tai kolmansille osapuolille aiheutuneista henkilövahingoista tai vuokraajan tai kolmansien osapuolien omaisuudelle aiheutuneista vahingoista.
4. LUOVUTUS VUOKRAAJALLE
Kun vuokraaja vastaanottaa vuokrattavan esineen, tarkastetaan vuokrattavan esineen kunto sekä vuokrattavat oheisvarusteet ja kuitataan vuokraajalle luovutetuksi.
Nämä sopimusehdot hyväksymällä vuokraaja sitoutuu olemaan käyttämättä vuokrattavaa esinettä alkoholin, huumeiden tai muiden päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena.
5. LUOVUTUS VUOKRAAMOLLE
Palautettaessa vuokrattua esinettä vuokraamo tarkastaa vuokratun esineen ja oheisvarusteiden kunnon. Mikäli vuokrattava esine tai oheisvarusteet ovat vahingoittuneet, vuokraaja on velvollinen korvaamaan vahingot näiden sopimusehtojen mukaisesti.
Mikäli vuokratun esineen palauttaminen vuokraamolle myöhästyy sovitusta, odotusajasta laskutetaan 50 €/tunti alkavalta tunnilta, ellei esinekohtaisissa ehdoissa ole määrätty korkeammasta myöhästymismaksusta.
6. VASTUUT JA TURVALLISUUSOHJEET
Vuokraus sisältää oikeuden käyttää vuokrattavaa esinettä ja siihen kuuluvia varusteita. Vuokraaja vastaa siitä, että vuokraaja ja mahdolliset muut vuokrattavan esineen käyttäjät osaavat käyttää esinettä asianmukaisesti. Mikäli vuokrattavaan esineeseen sisältyy käyttöohjeet, annetaan käyttöohjeet ennen vuokrauksen alkua vuokraajalle nähtäväksi tai mukaan.
Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan vuokrattavasta esineestä yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä esinettä käyttäessään noudattamaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttäessään esinettä ottamaan huomioon käyttöympäristön asettamat vaatimukset sekä kolmannet osapuolet ja noudattamaan voimassa olevia lakeja ja asetuksia.
Vuokraaja vastaa siitä, että vuokrattavan esineen mahdolliset muut käyttäjät eivät ole alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.
Vuokraaja vastaa vuokrattavan esineen asianmukaisesta valvonnasta vuokrausaikana. Mikäli esine on lukittavissa pyörä- tai muuhun telineeseen tai lukituspaikkaan, tulee se aina lukita asianmukaisesti jätettäessä esine lyhyeksikin hetkeksi ilman valvontaa.
Vuokraajalla ei ole oikeutta vuokrata vuokrattua esinettä edelleen kolmannelle henkilölle.
Vuokraajan on ilmoitettava heti vuokraamolle esinettä koskevasta vahingosta, viasta, siinä ilmenneestä virheestä tai varkaudesta. Vuokraaja on velvollinen tekemään heti rikosilmoituksen varkaustapauksissa.
7. PERUUTUS- JA KIELTÄYTYMISOIKEUS
Mikäli vuokraaja ei täytä näiden ehtojen, lainsäädännön tai viranomaisohjeistusten mukaisia edellytyksiä, on vuokraamolla ilman minkäänlaisia vastuita oikeus kieltäytyä luovuttamasta esinettä vuokraajalle.
Vuokraamolla on edellä mainitun mukainen oikeus kieltäytyä luovuttamasta esinettä vuokraajalle myös, mikäli vuokraaja vaikuttaa päihtyneeltä.
Esinekohtaisissa ehdoissa voidaan määrätä näitä yleisiä ehtoja tiukemmista peruutusajoista ja -ehdoista. Vuokraajan tulee tutustua esinekohtaisiin ehtoihin ennen varauksen tekemistä.
Mikäli vuokraaja peruu varaamansa vuokrauksen viimeistään kaksi vuorokautta ennen vuokrauksen alkamista tai aiemmin, ei vuokraaja ole velvollinen suorittamaan vuokrasummaa tai mikäli vuokraaja on suorittanut ennakkomaksun, on vuokraaja oikeutettu saamaan ennakkomaksun kokonaisuudessaan takaisin.
Mikäli vuokraaja peruu varaamansa vuokrauksen myöhemmin kuin kaksi vuorokautta, mutta aiemmin kuin 24 tuntia ennen vuokrauksen alkamista, on vuokraaja velvollinen suorittamaan 50 % vuokrasummasta tai mikäli vuokraaja on suorittanut ennakkomaksun, on vuokraaja oikeutettu saamaan 50 % ennakkomaksusta takaisin.
Mikäli vuokraaja peruu varaamansa vuokrauksen myöhemmin kuin 24 tuntia ennen vuokrauksen alkamista, on vuokraaja velvollinen suorittamaan täyden vuokran tai mikäli vuokraaja on suorittanut ennakkomaksun, ei vuokraajalla ole oikeutta saada maksamaansa ennakkomaksua takaisin.
8. VUOKRAN MAKSU
Vuokra maksetaan kokonaisuudessaan ennen vuokra-ajan alkamista, ellei ole toisin sovittu. Vuokra määrittyy erillisen hinnaston mukaan, johon vuokraaja on tutustunut ennen vuokrauksen alkamista.
9. ERIMIELISYYDET
Näitä sopimusehtoja koskevat ja niistä johtuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Jos erimielisyys saatetaan tuomioistuimen ratkaistavaksi, asian ratkaisee vuokraamon kotipaikan käräjäoikeus tai vaihtoehtoisesti kuluttaja-asioissa toimivaltainen lautakunta, mikäli vuokraajana on kuluttaja-asiakas.
VESIJETTIEN VUOKRAUKSEN ERITYISET SOPIMUSEHDOT 1.6.2026
1. VUOKRAUKSEN KOHDE
Vuokrauksen kohteena toimii sähköiseen vuokrauslomakkeeseen merkitty vesijetti sekä varusteluettelon mukaiset varusteet.
2. VUOKRAAJA JA KULJETTAJAT
Vuokraajan ja kuljettajien on oltava vähintään 30-vuotiaita. Vuokraajan ja kuljettajien, mikäli nämä ovat eri henkilöitä, on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä ajokortilla tai muulla virallisella henkilöllisyystodistuksella ennen vesijetin vuokraamista.
Vuokrausta koskevaan sähköiseen lomakkeeseen merkitään vuokraajan tiedot sekä mahdollisten kuljettajien tiedot, mikäli nämä ovat eri henkilöitä. Vuokraajan on aina oltava yksi kuljettajista, ellei vuokraamon kanssa ole erikseen toisin sovittu.
Kukin kuljettaja toimii koko vuokrauksen keston ajan vesiliikennelain 6 §:n mukaisena vesikulkuneuvon päällikkönä ja vuokrauksen ajan kuljettajia sitovat vesiliikennelaissa tai muissa laeissa säädetyt vesikulkuneuvon päällikön vastuut ja velvoitteet. Vuokraamo kuitenkin vastaa aina siitä, että vuokrattavan vesijetin rekisteröinnit ovat voimassa sekä tarvittavat asiakirjat saatavilla.
3. VAHINGONKORVAUSVASTUU
Vuokraaja ja kuljettajat ovat velvollisia noudattamaan koko vuokrausajan lainsäädäntöä, viranomaisohjeita, hyvää merimiestapaa, vuokraamon sääntöjä ja ohjeita.
Vuokraaja vastaa kaikista vuokrausaikana vuokran antajan vesijeteille tai vuokratuille oheisvarusteille aiheuttamistaan vahingoista todellisen vahingon mukaan, rajoittuen 3 000 euron omavastuuseen.
Tämä omavastuuraja koskee ainoastaan vuokraamon omaisuudelle aiheutettuja vahinkoja. Vuokraaja on täysimääräisesti ja rajoittamattomasti vastuussa kaikista vahingoista, jotka aiheutuvat kuljettajille, vesijetillä matkustaville henkilöille sekä kolmansille osapuolille heidän henkilöilleen tai omaisuudelleen. Vuokraamon järjestämää vakuutusturvaa näiden vahinkojen kattamiseksi ei ole.
Mikäli vuokrauksen kohteena oleva vesijetti joudutaan ottamaan seisontaan vuokraajan aiheuttamasta vahingosta johtuen, on vuokraaja velvollinen korvaamaan vuokraamolle jokaiselta seisontapäivältä 50 euron korvauksen, enintään 10 päivän ajalta. Seisontapäivien korvaus ei sisälly yllä mainittuun omavastuurajaan.
Tehdessään vuokrausta koskevan varauksen vuokraaja hyväksyy nämä sopimusehdot liitteineen.
Vuokraamo ei vastaa miltään osin vuokraajalle, kuljettajille tai kolmansille osapuolille aiheutuneista henkilövahingoista tai vuokraajan, kuljettajien tai kolmansien osapuolien omaisuudelle aiheutuneista vahingoista siltä osin kuin ne eivät johdu sen omasta tuottamuksesta tai laiminlyönnistä.
4. VAKUUTUKSET
Vuokrattavat vesijetit eivät ole vakuutettuja vuokrakäyttöön, eikä vuokraamolla ole vuokraajaa, kuljettajia, matkustajia tai kolmansia osapuolia suojaavaa vakuutusturvaa. Vuokraaja on tietoinen siitä, että vuokraukseen ei liity minkäänlaista vuokraamon järjestämää vakuutusturvaa.
Vuokraaja vastaa aiheuttamistaan vahingoista vuokraamolle ja kolmansille osapuolille täysimääräisesti näiden sopimusehtojen ja lainsäädännön mukaisesti. Vuokraajaa kehotetaan hankkimaan tarvittava vakuutusturva ennen vuokrausta ja varmistamaan, että oma vastuuvakuutus tai muu vakuutus kattaa mahdolliset vesijettivuokrauksessa kuljettajille, matkustajille tai kolmansille osapuolille aiheutuvat henkilö- ja esinevahingot.
5. LUOVUTUS VUOKRAAJALLE
Kun vuokraaja vastaanottaa vesijetin, hänen on tarkastettava ja hyväksyttävä se. Jo olemassa olevista vesijetin vaurioista tai puutteista on luovutushetkellä laadittu kirjallinen luettelo, joka on vuokraajan hyväksymä ja allekirjoittama.
Vesijetti luovutetaan vuokraajalle polttoainesäiliö täytenä. Vuokraaja maksaa itse käyttämänsä polttoaineen. Polttoaineena käytetään vain 98E bensiiniä.
Nämä sopimusehdot hyväksymällä vuokraaja ja kuljettajat vakuuttavat, että vuokrattavat vesijetit vastaanottaessaan he eivät ole alkoholin, huumeiden tai muiden päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena ja että mikään sairaus tai terveydellinen syy ei heikennä heidän kykyään kuljettaa vesijettiä turvallisesti.
6. LUOVUTUS VUOKRAAMOLLE
Vuokrausajan jälkeen molemmat osapuolet tarkastavat vesijetin kunnon ja jos vesijetti tai vuokrauksen yhteydessä luovutetut varusteet ovat vahingoittuneet, vuokraaja on velvollinen korvaamaan vahingot näiden sopimusehtojen mukaisesti.
Vesijetti palautetaan vuokraamolle polttoainesäiliö täytenä. Mikäli vesijetti palautetaan polttoainesäiliö vajaana, vuokraamo perii tankkausmaksua mittarihinnaston mukaisesti sekä 50 euron tankkausmaksun. Mikäli luovutus vuokraamolle myöhästyy, odotusajasta laskutetaan 100 €/tunti alkavalta tunnilta.
7. VASTUUT JA TURVALLISUUSOHJEET
Vuokraus sisältää oikeuden käyttää vesijettiä ja siihen kuuluvia varusteita. Ennen vuokrauksen alkamista vuokraamo antaa yleiset ohjeet vesijetin käytöstä.
Vuokraaja vastaa siitä, että vesijetin kuljettajalla on riittävät tiedot ja taidot vuokrattavan vesijetin käsittelystä käytetyllä vesialueella, sekä siitä että kuljettaja käyttää avaimeen kytkettyä turvavaijeria (turvakatkaisija).
Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan vesijetistä yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä noudattamaan käyttäessään vesijettiä erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttäessään vesijettiä ottamaan huomioon muut vesillä liikkujat sekä noudattamaan voimassa olevia muita lakeja ja asetuksia.
Vuokraaja vastaa siitä, että vesijetin kuljettaja ei ole alkoholin tai muun huumavan aineen vaikutuksen alaisena. Pysäköitäessä vesijetti lyhyeksikin ajaksi on vesijetin turvakatkaisija aina irrotettava vesijetistä. Pysäköitäessä vesijetti on kiinnitettävä aalloilta suojaisaan paikkaan siten, että vesijetti ei vaurioidu laituria vasten.
Vuokraajalla ei ole oikeutta vuokrata vesijettiä edelleen kolmannelle henkilölle.
Vesijetin vieminen Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokraamon kirjallista lupaa on kielletty.
Vesijetillä ei saa osallistua kilpailuihin.
Vuokraajan on ilmoitettava heti vuokraamolle vesijettiä koskevasta vahingosta, viasta, siinä ilmenneestä virheestä tai varkaudesta. Vuokraaja on velvollinen tekemään heti rikosilmoituksen varkaustapauksissa.
8. PERUUTUS- JA KIELTÄYTYMISOIKEUS
Mikäli vuokraaja tai ilmoitettu kuljettaja ei täytä näiden ehtojen, lainsäädännön tai viranomaisohjeistusten mukaisia edellytyksiä, on vuokraamolla ilman minkäänlaisia vastuita oikeus kieltäytyä luovuttamasta vesijettiä vuokraajalle.
Vuokraamolla on edellä mainitun mukainen oikeus kieltäytyä luovuttamasta vesijettiä vuokraajalle myös, mikäli vuokraaja tai ilmoitettu kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.
Mikäli vuokraaja peruu varaamansa vesijettivuokrauksen viimeistään neljä vuorokautta ennen vuokrauksen alkamista tai aiemmin, ei vuokraaja ole velvollinen suorittamaan vuokrasummaa tai mikäli vuokraaja on suorittanut ennakkomaksun, on vuokraaja oikeutettu saamaan ennakkomaksun kokonaisuudessaan takaisin.
Mikäli vuokraaja peruu varaamansa vesijettivuokrauksen myöhemmin kuin neljä vuorokautta, mutta aiemmin kuin kaksi vuorokautta ennen vuokrauksen alkamista, on vuokraaja velvollinen suorittamaan 50 % vuokrasummasta tai mikäli vuokraaja on suorittanut ennakkomaksun, on vuokraaja oikeutettu saamaan 50 % ennakkomaksusta takaisin.
Mikäli vuokraaja peruu varaamansa vesijettivuokrauksen myöhemmin kuin 48 tuntia ennen vuokrauksen alkamista, on vuokraaja velvollinen suorittamaan täyden vuokran tai mikäli vuokraaja on suorittanut ennakkomaksun, ei vuokraajalla ole oikeutta saada maksamaansa ennakkomaksua takaisin.
9. VUOKRAN MAKSU
Vuokra maksetaan kokonaisuudessaan ennen vuokra-ajan alkamista, ellei ole toisin sovittu. Vuokra määrittyy erillisen hinnaston mukaan, johon vuokraaja on tutustunut ennen vuokrauksen alkamista.
10. ERIMIELISYYDET
Tätä vuokrasopimusta koskevat ja siitä johtuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Erimielisyydet ratkaistaan vuokraamon kotipaikan käräjäoikeudessa tai kuluttajan niin halutessa oman kotipaikkansa käräjäoikeudessa tai kuluttajariitalautakunnassa.